|
HISTORIA
Historiikki sisältää otteita kerhon
10-vuotiskertomuksesta sekä 25-vuotishistoriikista...
Vuonna 1966 Orimattilan keskustan teillä
ja kujilla tapasi melkein mihin aikaan päivästä tahansa juoksentelevan
koiran. Sen rodusta ei vähäisellä asiantuntemuksella voinut sanoa
varmaa. Asiantuntija tiesi kertoa kysymyksessä olevan ajavan koiran ja
lassien risteytyksen. Autoilijat varoivat ajamasta irrallaan liikkuvien
koirien päälle. Backbergin puistossa saattoi pikinokka haukuskella
oravaa ja pöläyttää liikkeelle rusakon. Kellä oli sopivaa aikaa, voi
hyvin seurata nelijalkaisten ystäviemme hääseremonioita ja niitä riitti.
Riitti myös koiria. Oli omaksi tarpeeksi ja myös antaa naapureille, kuka
halusi hakea.
Tämä vapaamuotoinen koirakuri ja
-kasvatustoiminta oli ollut eräiden kenneltoiminnassa mukana olleiden
paikkakunnan miesten ja naisten keskustelujen aiheena. Tilanteeseen
haluttiin saada muutos. Auvo Mattelmäki, joka tunnettiin toimeenpanevana
miehenä, päätti ryhtyä tositoimiin myös tässä koira-asiassa. Hänen
toimestaan lokakuun 12. päivänä 1966 oli Orimattilan Kennelkerhon
perustava kokous Säästöpankin kerhohuoneessa. Paikalla oli 19 innokasta
koiraihmistä sekä Elli-koira.
Heti syksyllä -66 oli pidetty
palveluskoirille harjoituksia. Tottelevaisuuskoulutusta,
agilitykoulutusta sekä palveluskoirakoulutusta annetaan jäsenille.
11.04.1967 pidettiin kerhon ensimmäinen
vuosikokous, missä mm. hyväksyttiin toimintasuunnitelma. Kerhon
ensimmäinen näyttely pidettiin 8. kesäkuuta 1969 suomenajokoirille,
jämtlanninpystykorville, suomenpystykorville, beagleille, dreevereille
ja mäyräkoirille. Näyttelyyn ilmoittautui 80 koiraa, joista yksi jäi
saapumatta. Koiranäyttelystä on muodostunut jokavuotinen perinne.
Näyttelyt pidettiin ensin raviradalla, myöhemmin Sellgrenin
tehdasalueella ja nyt olemme taas palanneet takaisin raviradalle.
Näyttelytoiminta on ollut kerholle varsin tärkeä varainhankintamuoto.
Leikkimielinen match-show on saavuttanut
suuren suosion. Kerhommekin on jo järjestänyt kolme match-showta ja
siitä aiotaan tehdä joka vuotinen perinne.
Kerho on järjestänyt monia ajokokeita,
mejä-kokeita sekä vetokilpailuja. Tottelevaisuuskokeita on ollut
näyttelyn yhteydessä. Kerhoilloissa on kuultu erilaisia koira-aiheisia
esitelmiä mm. vetokoiratoiminnasta, koiran koulutuksesta, terveydestä ja
ensiavusta sekä agilitystä.
Kerhon tapahtumista on tiedotettu
jäsentiedotteella, paikallislehtien välityksellä sekä vuodesta 1988
ilmestyneellä kerhon omalla Koiruus-lehdellä. Iloiset illanvietot oli
"haukkujaiset", pikkujoulut ja erilaiset koiratapahtumat ovat
keventäneet arkista aherrusta. Erilaisia reissuja olemme tehneet
kotimaisista koiranäyttelyistä Tukholman joulukuun suureen
koiranäyttelyyn ja Ähtärin "hukkareissuun" saakka.
Seura on kouluttanut jäsenistöään mm.
metsästyskoetuomareiksi, kehäsihteereiksi, toko-ohjaajiksi,
agilityohjaajiksi ja luolakoetuomareiksi.
Kerho on alkanut vuodesta 1993 jakamaan
erilaisia kiertopalkintoja. Vuoden 1994 tokokoira on labradorinnoutaja
Sjögläntan´s Jenna ja Anne Arrama ja vuoden 1995 saksanpaimenkoira Anna
Su-Elke ja Tarja Salo. Kannustuspalkinto uudella koiralla ALO-luokassa
tokossa aloittaneelle on myönnetty vuonna 1994 Tarja Salolle ja Anna
Su-Elkelle. Vuoden näyttelykoira on valittu vuodesta 1994 alkaen ja
silloin kiertopalkinnon voitti landseer Ängelmäen Originell ja Merja
Karjalainen, vuonna 1995 sama pari voitti.
Kerhon puheenjohtajina on vuosien varrella
toiminut Timo Luukkanen, Tauno Jääskeläinen, Erkki Rytkönen, Olavi
Manninen, Mirja-Sisko Oijala ja Irma Hardén.
Sihteerin tehtäviä on hoitanut Auvo
Mattelmäki, Olavi Manninen, Erkki Raita, Tuula Pekkala, Eija Takala,
Mirja-Sisko Oijala, Leena Majala-Heino, Tarja Tervonen ja Tiina Ruokola
ja Sari Mykkänen.
Rahastonhoitajana on ollut Eila Mattelmäki,
Silja Manninen ja Marjatta Jaakkola.
|