|
Tulokset 2010
Mölli-mejäkoe
Orimattilassa 11.9.2010
Salusjärven leirikeskus
Tuomari:
Tuula Pekkalin
Koevastaava: Tiina Janhunen
Maastovastaava: Petra Koskimaa
Sihteeri: Riikka Tuominen
Emäntä:
Marja Tammi
Ylituomarin kertomus:
Kokeen
järjestäjänä oli Orimattilan kennelkerho ry. Kokeet
pidettiin Länsi-Orimattilan metsästysseuran metsissä,
tukikohtana oli Salusjärven leirikeskus.
Ylituomarina oli Tuula Pekkalin
Kuusankoskelta. Hän arvosteli koirat
jäljillä MÖLLI 1-8.
Vastaavana koetoimitsijana oli Tiina
Janhunen. Maasto oli koemaastona sopivaa ja jäljet hyvin
sijoitettu. Jälkien pituudet olivat riittävät ja ne
oli hyvin piilomerkatut.
Sää oli ajoittain tihkusateinen.
Oppaiden työskentely oli
erinomaista. Kaatoina käytettiin kuivattuja hirvensorkkia.
Riistahavaintoina oli tuoreita mäyrän kaivauksia ja sorkan
jälkiä.Kaikki koirat läpäisivät hyväksyttävästi
laukauksensietotestin, joka ammuttiin 9 mm:n
starttipistoolilla.
Möllimejä tulokset
labradorinnoutaja
Saskian Jam Rock om. Tanja Piiroinen & kasvattaja
Mölli 1, 46 p.
broholmer Oonallen Eppunormaali,
om. Heljä-Marja Saloranta
Mölli 1, 44 p.
x-rotu
Pimu, om. Saija Helin
Mölli
1, 44 p.
novascotiannoutaja
Hedera´s Flaming Fairy, om. Virpi
Laaksonen
Mölli 1, 41 p.
cockerspanieli
Flyers Xpress Tan-Ning, om. Jaana Patrikainen
Mölli 2, 36 p.
grand basset
griffon vendeen Minskuhoff’s Grand Hirondelle, om.
Jaana Honkanen Mölli 2, 36 p.
kultainennoutaja Miklaus Ilopilleri, om. Sanna
Käyhkö Mölli
2, 36 p.
norfolkinterrieri
Seesaw Vanilla Sky, om. Tuija Saarinen
Mölli
2, 36 p.

Möllimejämestarit 2010 Tanja Piiroinen ja Iita (Saskian
Jam Rock)
MEJÄ-koe Orimattilassa 8.8.2010
Salusjärven leirikeskus
Tuomarit: Ilkka Niemi (ylituomari, AVO), Kari Kielo (VOI),
Petri Pelkonen (VOI) ja Hannu Suonto (AVO)
Koevastaava.: Marja Tammi
Maastovastaava: Petra Koskimaa
Emäntä: Reetta Tammi
Sihteerit: Marjaana Ojamaa, Annukka Hulkkonen ja Tuija
Saarinen
Ylituomarin kertomus:
Kokeen järjestäjänä oli Orimattilan Kennelkerho ry. Kokeet
pidettiin Karkkulan, Pohjois-Orimattilan ja Mallusjoen
metsästysseurojen sekä Hautjärven metsästysyhdistyksen
metsissä. Tukikohtana oli Salusjärven leirikeskus.
Ylituomarina oli Ilkka Niemi Hollolasta. Hän arvosteli
koirat jäljillä AVO 1-6. Muut tuomarit olivat Kari Kielo
Turusta arvostellen koirat jäljillä VOI 21-26, Petri
Pelkonen Heinolasta arvostellen koirat jäljillä VOI 27-32 ja
Hannu Suonto Pirkkasta arvostellen koirat jäljillä AVO 7-12.
Vastaavana koetoimitsijana oli Marja Tammi. Maasto oli
koemaastona sopivaa ja jäljet hyvin sijoitettu. Jälkien
pituudet olivat riittävät ja ne olivat hyvin piilomerkatut.
Sää oli helteinen.
Oppaiden työskentely oli erinomaista. Kaatoina käytettiin
kuivattuja hirven sorkkia. Riistahavaintoina nähtiin
peuroja, metsoja ja teeriä.
Kaikki koirat läpäisivät hyväksyttävästi
laukauksensietotestin, joka ammuttiin 9 mm:n
starttipistoolilla.
Orimattilan Kennelkerhon mejämestaruuden voitti
labradorinnoutaja Saskian Violet, omistaja Outi Terho.
Koe päättyi klo 17.41.
TULOKSET:
VOI-luokka
labradorinnoutaja Saskian Violet om. Outi Terho, Hollola
VOI 1 46 p. -> Orimattilan Kennelkerho mejä-mestari 2010
lyhytkarvainen mäyräkoira Tussarin Eetwartti om. Riikka
Ilonen, Padasjoki VOI 1 45 p.
hovawart Hoffen-Haus Miserere om. Tiina Janhunen, Mäntsälä
VOI 1 42 p.
pitkäkarvainen mäyräkoira Reinteckel´s Heremano om. Aija
Kataja, Lahti VOI 1 42 p. -> FIN JVA
labradorinnoutaja Fulmarus Early Bird om. Elina Kemppi,
Hollola VOI 1 41 p.
karkeakarvainen Mäyräkoira Curlyco Singing Fox om. Jarmo
Pyyhtiä ja Sari Vottonen, Nastola VOI 1 40 p.
novascotiannoutaja Nordwart Unicum om. Tarja Jantunen,
Heinola VOI 2 37 p.
cockerspanieli Raccoon’s Really Special om. Jaana
Patrikainen, Hollola VOI 2 35 p.
amerikanakita Snowstory´s Mr President om. Maarit Kelo,
Kuivanto VOI 2 34 p.
novascotiannoutaja Hulivilin Good Luck Charm om. Niina
Roivainen, Villähde VOI 3 24 p.
lunnikoira Eriksro Amaze Amalthea om. Outi Terho, Hollola
VOI 3 20 p.
labradorinnoutaja Saskian Dirty Dance om. Kyllikki Heinä,
Hollola VOI 0
AVO-luokka
walesinspringerspanieli Wild Fellow´s Royal Crown om.
Marianna Turunen, Lahti AVO 1 49 p.
saksanmetsästysterrieri Rommel Anita Lehtimäki & Velimatti
Räsänen, Nilsiä AVO 1 48 p.
walesinterrieri High Voltages Xzibit om. Marja-Liisa
Nurmikari, Orimattila AVO 1 47 p.
novascotiannoutaja Hulivilin Lucky Seven om. Noora Vilen,
Lahti AVO 1 43 p.
kultainennoutaja Rushes Great Escape Carita Lifländer, Lahti
AVO 2 39 p.
bordercollie Hakukaaren Lucky om. Tarja ja Marju Kiri,
Somerniemi AVO 2 37 p.
cockerspanieli Brittany om. Minna Nykänen ja Niko Heikkilä,
Mäntsälä AVO 2 33 p.
pitkäkarvainen mäyräkoira Hound´s Morgan Aeromax om. Ilse
Kokkonen ja Nina Kiili, Orimattila AVO 3 27 p.
mudi Mustantassun Sisu om. Sari Strömberg, Vantaa AVO 0
pitkäkarvainen mäyräkoira Maxi-Tax Lara Croft om. Ilse
Kokkonen, Orimattila AVO 0
mudi Saunatytön Benjiro om. Marja Tammi, Orimattila AVO 0
parsonrusselinterrieri Beleriad Gorgeus Gabby om. Siiri
Lehtinen, Juornaankylä AVO 0

Kuvassa vasemmalla AVO-luokan paras koira
walesinspringerspanieli Wild Fellow´s Royal Crown 'Viljo'
omistajansa Marianna Turusen kanssa. Oikealla paras
VOI-luokan koira ja Kennelkerhon mejä-mestari 2010
labradorinnoutaja Saskian Violet 'Lettu' ja omistajansa Outi
Terho. Outilla sylissä lunnikoiransa 'Alli', joka myös
osallistui VOI-luokkaan.
Kuva: Tuija Saarinen.
MEJÄ-koe
Orimattilan Kuivannolla 30.6.2010
Kuivannon metsästysseuran maja
Tuomarit: Petri Pelkonen (ylituomari, VOI) ja Matti Airomies
(AVO)
Koevastaava: Minna Pohjolainen
Maastovastaava: Petra Koskimaa
Sihteeri: Petra Koskimaa
Ylituomarin kertomus:
Kokeen järjestäjänä oli Orimattilan Kennelkerho ry. Kokeet
pidettiin Kuivannon metsästysseuran metsissä. Tukikohtana
oli Kuivannon metsästysseuran maja.
Ylituomarina oli Petri Pelkonen Heinolasta.
Hän arvosteli koirat jäljillä VOI 21-23. Toisena tuomarina
oli Matti Airomies Orimattilasta arvostellen koirat jäljillä
AVO 1-3.
Vastaavana koetoimitsijana oli Minna
Pohjolainen. Maasto oli koemaastona sopivaa ja jäljet hyvin
sijoitettu. Jälkien pituudet olivat riittävät ja ne oli
hyvin piilomerkatut.
Sää oli aurinkoinen.
Oppaiden työskentely oli erinomaista.
Kaatoina käytettiin kuivattuja hirven sorkkia.
Riistahavaintoina hirvieläinten jälkiä ja jätöksiä. Kaikki
koirat läpäisivät starttipistoolilla suoritetun
laukauksensietotestin hyväksyttävästi. Koe päättyi klo
22.40.
TULOKSET:
AVO-luokka
Kultainennoutaja Greenhill´s Ringleader, om.
Anna-Leena Ilmivalta, Lahti AVO 2, 37 p.
Karkeakarvainen mäyräkoira Merkaleen´s Valentin, om. Heidi
Nikunen, Orimattila AVO 0
Kultainennoutaja Miklaus Melodiska Musa, om. Riitta
Koskenkangas, Vääksy AVO 0
Voi-luokka
Airedalenterrieri Energetics
Calamity Jane, om.
Minna Pohjolainen, Uusikylä VOI 1, 45 p.
- →
FIN JVA
Labradorinnoutaja Fulmarus Early Bird, om.
Elina Kemppi, Hollola VOI 1, 42 p.
Labradorinnoutaja Saskian Dirty Dance, om.
Kyllikki
Heinä, Hollola VOI 1, 41 p.

Vas. VOI-luokan paras koira ja tuore FIN
JVA airedalenterrieri Energetics Calamity Jane omistajansa
Minna Pohjolaisen kanssa, tuomarit Petri Pelkonen ja Matti
Airomies, AVO-luokan paras koira kultainennoutaja
Greenhill's Ringleader omistajansa Anna-Leena Ilmivallan
kanssa.
MEJÄ-koe
Orimattilassa 30.5.2010
Salusjärven leirikeskus
Tuomarit: Petri Pelkonen (ylituomari, VOI, AVO), Pasi
Kemppainen (VOI), Hannu Palonen (AVO) ja Matti Airomies
(AVO, VOI)
Koevastaava: Petra Koskimaa
Maastovastaava: Petra Koskimaa
Emäntä: Reetta Tammi
Sihteerit: Marjaana Ojamaa ja Annukka Hulkkonen
Ylituomarin
kertomus:
Kokeen järjestäjänä oli Orimattilan Kennelkerho ry. Kokeet
pidettiin Karkkulan, Pohjois-Orimattilan, Mallusjoen ja
Huhdanojan metsästysseurojen sekä Hautjärven
metsästysyhdistyksen metsissä. Tukikohtana oli Salusjärven
leirikeskus Orimattilassa.
Ylituomarina oli Petri Pelkonen Heinolasta. Hän arvosteli
koirat jäljillä VOI 27-29 ja AVO 7-9. Toisena tuomarina oli
Hannu Palonen Orimattilasta arvostellen koirat jäljillä AVO
1-6. Kolmantena tuomarina oli Pasi Kemppainen Jakarista
arvostellen koirat jäljillä VOI 21-26. Neljäntenä tuomarina
oli Matti Airomies Orimattilasta arvostellen koirat jäljillä
AVO 10-12 ja VOI 30.
Vastaavana koetoimitsijana oli Petra Koskimaa. Maasto oli
koemaastona sopivaa ja jäljet hyvin sijoitettu. Jälkien
pituudet oli riittävät ja ne oli hyvin piilomerkatut. Sää
oli pilvipoutainen. Oppaiden työskentely oli erinomaista.
Kaatoina käytettiin kuivattuja hirvensorkkia.
Riistahavaintoina jänis, hirvieläinten jätöksiä ja jälkiä.
Kaikki koirat läpäisivät laukauksensietotestin
hyväksyttävästi, joka suoritettiin starttipistoolilla. Koe
päättyi klo 17.20.
VOI-luokka
labradorinnoutaja FIN JVA Saskian Violet, om. Outi Terho,
Hollola VOI 1, 48 p.
novascotiannoutaja FIN JVA KANS & FIN & EST MVA TK2 BH
Hulivilin Good Luck Charm, om. Niina Roivainen, Villähde VOI
1, 47 p.
pitkäkarvainen mäyräkoira Reinteckel´s Heremano, om. Aija
Kataja, Lahti VOI 1, 46 p.
hovawart Hoffen-Haus Miserere, om. Tiina Janhunen, Mäntsälä
VOI 1, 46 p.
cockerspanieli FIN JVA Raccoon’s Really Special, om. Jaana
Patrikainen, Hollola VOI 1, 45 p.
airedalenterrieri Energetics Calamity Jane, om. Minna
Pohjolainen, Uusikylä VOI 2, 33 p.
kultainennoutaja FIN JVA Greenhill´s Duran Duran.om. Minna
Näränen, Lahti VOI 2, 32 p.
karkeakarvainen Mäyräkoira Curlyco Singing Fox, om. Jarmo
Pyyhtiä ja Sari Vottonen, Nastola VOI 3, 27 p.
lyhytkarvainen mäyräkoira Keski-Maan Joentytär, om. Mari ja
Tommi Lehtovaara, Lahti VOI 3, 22 p.
fieldspanieli FIN JVA Arborfield Heartsong, om. Marjaana
Ojamaa ja Merja Saastamoinen, Orimattila VOI 0
AVO-luokka
clumberinspanieli Spice Twice Yes or Snow, om. Mari Pimiä &
Ira Sarlin, Vääksy AVO 1, 50 p.
pitkäkarvainen mäyräkoira Maxi-Tax Lara Croft, om. Ilse
Kokkonen, Orimattila AVO 1, 48 p.
karkeakarvainen mäyräkoira Merkaleen´s Valentin, om. Heidi
Nikunen, Orimattila AVO1, 46 p.
labradorinnoutaja Fulmarus Early Bird, om. Elina Kemppi,
Hollola AVO 1, 46 p.
labradorinnoutaja Saskian Dirty Dance, om. Kyllikki Heinä,
Hollola AVO 1, 43 p.
kultainennoutaja Miklaus Melodiska Musa, om. Riitta
Koskenkangas, Vääksy AVO 1, 41 p.
walesinterrieri FIN MVA High Voltages Xzibit, om.
Marja-Liisa Nurmikari, Orimattila AVO 1, 40 p.
cockerspanieli Brittany, om. Minna Nykänen ja Niko Heikkilä,
Mäntsälä AVO 2, 37 p.
mudi Saunatytön Benjiro, om. Marja Tammi, Orimattila AVO 2,
35 p.
karkeakarvainen saksanseisoja Pyydyskorven Kajo, om. Anssi
Saarenpää, Orimattila AVO 3, 24 p.
kultainennoutaja Greenhill´s Ringleader, om. Anna-Leena
Ilmivalta, Lahti AVO 0
sileäkarvainen kettuterrieri Woodborne Vanilla Ice, om. Tomi
Vartio, Orimattila AVO -

Edessä vas. kokeen paras VOI-luokan koira FIN
JVA Saskian Violet ja omistajansa Outi Terho, AVO-luokan
paras koira clumberinspanieli Spice Twice Yes or Snow ja
omistajansa Mari Pimiän. Takana vas. kokeen tuomarit Pasi
Kemppainen, Hannu Palonen, Petri Pelkonen ja Matti Airomies.
MEJÄ-koe
Orimattilan Kuivannolla 12.5.2010
Kuivannon metsästysseuran maja
Tuomarit: Petri Pelkonen (ylituomari, VOI) ja Hannu Palonen
(AVO)
Koevastaava: Riikka Tuominen
Maastovastaava: Petra Koskimaa
Sihteerit: Marjaana Ojamaa ja Elina Kemppi
Emännät: Marja Tammi ja Minna Pohjolainen
Ylituomarin kertomus:
Kokeen järjestäjä oli Orimattilan Kennelkerho ry. Koe
pidettiin Kuivannon metsästysseuran metsissä, tukikohtana
oli Kuivannon metsästysseuran maja. Ylituomarina oli Petri
Pelkonen Heinolasta. Hän arvosteli koirat jäljillä VOI
21-23. Toisena tuomarina oli Hannu Palonen Orimattilasta
arvostellen koirat jäljillä AVO 1-3. Vastaavana
koetoimitsijana oli Riikka Tuominen. Maasto oli koemaastona
sopivaa ja jäljet hyvin sijoitettu. Jälkien pituudet olivat
riittävät ja ne oli hyvin piilomerkatut. Sää oli
aurinkoinen. Oppaiden työskentely oli erinomaista. Kaatoina
käytettiin kuivattuja hirven sorkkia. Riistahavaintoina
runsaasti hirvenjälkiä ja jätöksiä. Kaikki koirat läpäisivät
laukauksensietotestin, joka suoritettiin starttipistoolilla,
hyväksyttävästi. Koe päättyi klo 21.26.
TULOKSET:
VOI-luokka
kultainennoutaja FIN JVA Greenhill's Duran Duran om. Minna
Näränen, Kukkila VOI 1 47 p.
hovawart Hoffen-Haus Miserere om. Tiina Janhunen, Mäntsälä
VOI 1 43 p.
lyhytkarvainen mäyräkoira Keski-Maan Joentytär om. Mari ja
Tommi Lehtovaara, Lahti VOI 1 41 p.
AVO-luokka
lancashire heeler Tuulensuun Torpan Sepe Susi om.
Heljä-Marja Saloranta, Kukkila AVO 1 45 p.
amerikanakita Snowstory's Mr President om. Maarit Kelo,
Kuivanto AVO 1 44 p.
walesinterrieri High Voltages Xzibit om. Marja-Liisa
Nurmikari, Orimattila AVO 3 25 p.

VOI-luokan paras koira oli FIN JVA Greenhill's Duran Duran
(om. Minna Näränen).

AVO-luokan paras koira oli Tuulensuun Torpan Sepe Susi (om.
Heljä-Marja Saloranta).

Marja ojensi kiitoslahjat tuomareille Petri Pelkoselle
(oik.) ja Hannu Paloselle.

Kokeen tuloksia kuunneltiin jännittynein mielin Kuivannon
metsästysseuran majan pihamaalla.
|